Mainos

Asiakkaiden hankkiminen

Asiakkaiden hankkiminen
1. elokuun 2018 bal@freemindsmedia.com

01. elokuuta 2018

Asiakkaiden hankkiminen

Onko toimipaikallasi kotisivut ja Facebook-profiili ja toimipaikan ulkopuolella kyltti, mutta asiakkaat eivät silti parveile paikalle? Auta potentiaalisia asiakkaita saapumaan luoksesi erityisen hyvillä tarjouksilla, joilla erotut joukosta! Hair Magazinen markkinointisarjan toisessa osassa saat vinkkejä siitä, miten saat houkuteltua toimipaikkaasi lisää asiakkaita.

 

Kampaamon tai parturiliikkeen pyörittäminen ei ole mikään helpoin tehtävä. Onnistumiseen tarvitaan sekä sydäntä että rohkeutta. Tuntuu vaikealta uskaltaa panostaa sekä rahaa että aikaa silloinkin, kun ei ota vastaan asiakkaita, mutta se kannattaa pidemmän päälle. Alan suuren kilpailun, vaihtelevien asiakkaiden ja päivittäisten haasteiden vuoksi voi olla vaikeaa pitää päämäärä kirkkaana mielessä.

Kampaamon tai parturiliikkeen omistajana pääasiallinen tehtäväsi ei ole keskittyä markkinointiin, mutta se on tärkeä osa, jotta liiketoimet saataisiin kukoistamaan. Suunnittele siis tarkoin, mihin panostat ja noudata suunnitelmaa päivittäin, jottei se unohdu kaiken muun touhun keskellä. Tämä on toinen osa Hair Magazinen kolmiosaisesta markkinointisarjasta; Lisää toimipaikkasi näkyvyyttä oikealla tavalla, Asiakkaiden hankkiminen ja Uusien kanta-asiakkaiden hankkiminen.

Asiakkaiden hankkiminen

Oletko kokeillut erilaisia markkinointikeinoja ilman tulosta? Näkyvyys on tärkeää, mutta saadaksesi asiakkaat luoksesi sinun pitää antaa heille syy tulla paikalle. Tässä neljä vinkkiä, joiden avulla saat mainoksesi nähneet asiakkaat toimimaan haluamallasi tavalla.

1. Kerro, mitä haluat asiakkaiden tekevän
Riippumatta siitä, markkinoitko toimipaikkaasi Facebookissa, paikallislehdessä vai viereisessä myymälässä olevilla mainoslehtisillä, on tärkeää, että kehotat potentiaalisia asiakkaita toimimaan. Kirjoita esimerkiksi ”Soita ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan” tai ”Ota kuponki mukaan, niin saat 10 % alennusta”. Näin annat potentiaalisille asiakkaille syyn ryhtyä asiakkaiksi ja erotut samalla kilpailijoistasi.

Lue myös: Lisää toimipaikkasi näkyvyyttä oikealla tavalla

2. Ajallisesti rajoitetut tarjoukset
Jotta näkisit markkinoinnin todellisen tehon, kannattaa käyttää ajallisesti rajoitettuja tarjouksia. Käytä omia kanaviasi kuten kotisivuasi, uutiskirjettä tai Facebookia luodaksesi kampanjoita, jotka ovat voimassa vain tietyn ajan. Voit joko käyttää ”kuukauden tarjousta”, jolloin annat joka kuukausi alennusta jostakin tietystä tuotteesta tai käsittelystä, tai voit panostaa kaksi kertaa vuodessa suurempaan, ajallisesti rajoitettuun kampanjaan.

3. Jaa esitteitä toimipaikan naapurustoon
Painata mainoslehtisiä ja jaa ne toimipaikan lähellä oleviin liikkeisiin ja lähistön asukkaille. Hyödynnä toimipaikan sijainti ja yritä tavoittaa alueella asuvat tai työskentelevät asiakkaat. Käytä yksi aamupäivä mainoslehtisten jakamiseen. Silloin voit myös esitellä itsesi henkilökohtaisesti heille, joita tapaat.

4. Hanki paikallisia yhteistyökumppaneita
Ota yhteys toimipaikkasi lähellä sijaitseviin myymälöihin, kuntosaleihin, ravintoloihin jne. ja tee heidän kanssaan yhteistyötä hankkiaksenne lisää asiakkaita kaikille. Voitte jättää esitteitä toistenne vastaanottotiskeille tai järjestää yhdessä jonkin tilaisuuden – esimerkiksi shoppailuillan myymälässä, jossa sinä tarjoat ilmaista hiusmuotoilua. Tämä koituu kummankin osapuolen eduksi.

Markkinointisarjan osan 1 (Lisää toimipaikkasi näkyvyyttä oikealla tavalla) löydät Hair Magazine -numerosta 5 tai osoitteesta hairmagazine.se. Seuraavassa numerossa sarja jatkuu vinkeillä kanta-asiakkaiden lisäämiseksi.

Teksti: Camilla Svensson

Lue myös: Uusien kanta-asiakkaiden hankkiminen

Artikkeli on osa kolmiosaista markkinointisarjaa joka on luettavissa myös Hair Magazine -lehdestä.


MAINOS